Heittäydy ainutlaatuiseen
huvipuisto­seikkailuun

Suomen suurin huvipuisto on hyvä esimerkki luovuudesta ja ideoista, jotka eivät jää pöytälaatikkoon. Hyppää Huvivaltion pormestarin kyytiin, seuraa karttaa ja koe Powerpark aivan uudella tavalla.

AUTO ETENEE keskellä vehreintä kotimaata. Yhtäkkiä ikkunasta siintänyt metsä väistyy ja vaihtuu tasaiseen peltomaisemaan, joka tuntuu jatkuvan silmänkantamattomiin. Näin käy, kun ajaa Tampereelta kolmostietä pitkin Etelä-Pohjanmaalle Alahärmän suuntaan.

Ei silmä pökkää, aito pohjalainen toteaisi loputtomista lakeuksista. Peltoja, leveitä jokia ja komeita punamultaisia taloja riittää ihailtaviksi. Viljapellot hehkuvat auringossa kullankeltaisina. Lakeuksilta löytyy rauha, niin kuin kesälomalla kuuluu. Härmä hurmaa.

SITTEN HORISONTTIIN ilmestyy siluetti, joka saa matkalaisen hieraisemaan silmiä. Edessä siintää pilviä hipova torni jättimäinen vuoristorata kyljessään. Ympärille levittyy entisen naurispellon päälle rakennettu Suomen suurin huvipuisto Powerpark. Tuttavallisemmin Huvivaltioon saapuminen muistuttaa autiomaan reunalla sijaitsevaan Las Vegasiin ajamista. ”Ison maailman meininki” onkin pohjalaisten juttu. He ovat perinteisesti olleet yritteliäitä – ja aina pitää olla vähän komiampaa kuin naapurilla. Jos jotain tehdään, se tehdään isosti.

Kansalaiset – medborgare. Olen Huvivaltion pormestari. Seuraa pian alkavaa seikkailukarttaa! Siellä jaan jos jonkinmoisia huvipuisto­salaisuuksia.

ISO ON myös Jorma Lillbackan perustama, Suomen ainoa perheomistuksessa oleva huvipuisto. Powerpark on hyvä esimerkki luovuudesta, visionäärisestä ajattelusta ja hulluista ideoista, jotka eivät jää pöytälaatikkoon. Ne toteutetaan. Huvivaltion pinta-ala on reippaat 160 hehtaaria ja se on tälläkin hetkellä Suomen suurin huvipuisto yhteensä 44 laitteellaan. Powerpark on laitevalikoimaansa nähden myös edullisin huvipuisto rannekehinnoiltaan, sillä yli 130-senttisten ranneke maksaa 44 euroa – teoriassa kustannusta kertyy siis euron per laite.

MUISTA huvipuistoista poiketen myös alle 130-senttisille lapsille löytyy oma rannekkeensa, joka on kympin edullisempi. Hinta ei muutu vierailuajankohdan mukaan, mikä helpottaa kesäloman suunnittelua. Laajin huvittelutarjonta yhdistettynä kohtuulliseen hintatasoon houkuttelee paikalle niin lapsiperheitä, ystäväporukoita kuin pariskuntiakin. Powerpark onkin saanut lukuisia tunnustuksia, kuten Suomen parhaan vapaa-ajankeskuksen tittelin kuutena eri vuotena.

Käsityönä valmistunut Thunderbird, maailman pohjoisin puuvuoristorata, on valittu avaamisensa jälkeen 10 parhaan joukkoon maailmassa. Kohta kerron lisää sen rakentamisesta!

Tervetuloa Huvivaltioon!

Satumainen paikka

POWERPARKIN salaisuus on monipuolisuus. Tunnelma on rento ja perheystävällinen ja se sopii aikuisten ja yli 130-senttisten hurjapäiden lisäksi aivan pienillekin seikkailijoille – puistosta nimittäin löytyy Suomen laajin ja monipuolisin laitevalikoima myös perheen pienimmille. Alue kätkee sisäänsä muun muassa lasten rakastaman, maksuttoman Röllikylän, ja Dino Safari tempaisee vierailijat suoraan liitukaudelle. Puistosta löytyy myös lasten karuselleja, vuoristoratoja, miniversioita hurjemmista laitteista ja kesän uutuutena lasten omat törmäilyautot.

Morjens, sanoo komiat toisillensa! Kaikkiin kroko-tunnuksella merkittyihin laitteisiin pääsee huoltaja lapsen seurassa veloituksetta, kun lapsella on ranneke tai kertalippu.

Perheen pienimmille

Alueella on paljon tekemistä, joten puiston karttaan kannattaa tutustua digiversiona jo vaikka ennen reissua. Perheen pienimmät tai vastaavasti varttuneimmat voi tavaroiden lisäksi istuttaa panttia vastaan lainattaviin vetokärryihin, joten väsähdys ei uhkaa kuumallakaan säällä – lakeuksilla kun legendan mukaan paistaa aina aurinko.

Tutki lisää: Pituusrajat laitteisiin | Lasten laitteet | Huvivaltion kartta

Ennätystason extremeä

TÄÄLLÄ majesteettiset vuoristoradat halkovat ilmaa. Vuoristoratoja Huvivaltiosta löytyy kahdeksan ja rataa on yhteensä neljän kilometrin verran. Katutasosta maisema näyttääkin olevan yhtä junakiskoa suurten vuoristoratakaksosten Junkerin ja Pitts Specialin kietoutuessa toisiinsa.

JÄNNITYS kihelmöi jo jonossa. Vaunun lähtiessä liikkelle syke kiihtyy entisestään. Raiteet kolisevat rytmikkäästi junan noustessa rauhallisesti kohti korkeuksia. Nenän edessä siintää järjettömän jyrkkä alamäkisyöksy ja painottomuuden tunne valtaa kehon. Juna syöksyy alas hurjaa kyytiä. Jännitys sekoittuu vapauden tunteeseen, mutta seuraava looppi lähestyy jo.

NOPEUDET ovat hurjia. Suosituimman vuoristoradan, Junkerin, huippunopeus on huimat 104,4 kilometriä tunnissa – ja 75-metrinen vapaapudotuslaite Dragon Tower on puolestaan Suomen korkein huvipuistolaite Linnanmäen Kingin ohella. Turvallisuus on kuitenkin taattu, sillä ennen käyttöönottoa kaikki laitteet tarkistetaan aina viimeistä mutteria myöten. Puuvuoristorata Thunderbird tarvitsee myös ratansa osalta erityistä huolenpitoa, kuten puuosien uusimista. Isot huollot tehdään puiston ollessa kiinni.

Nyt tuntuu vatsanpohjassa. Junker-vuoristorata kiihtyy nollasta sataan peräti 1,9 sekunnissa. Siis nopeammin, kuin formula-auto!

Tutki lisää: Vuoristoradat | Pää alaspäin -laitteet | Hurjat laitteet | Pyörivät laitteet

Formulatähtien jäljillä

RATA-ALUEELLA kiristetään turvavöitä, kypärän leukaremmit napsahtelevat kiinni. On aika laittaa porukan kartingkuskit oikeaan järjestykseen. Kuljettajien kisaa edeltävä keskinäinen sanailu ja nokittelu synnyttävät lähes hurmoksellisen tunnelman, ja innostuksen voi lukea kuskien kasvoilta. Sitten autot siirtyvät lähtöruutuihin F1-kisojen tyyliin. Kalusto on uusittu viime kesänä, ja kohta mennään ja kovaa. Kaveria ei ohi päästetä.

Huvivaltiosta löytyy ajorataa yhteensä 1500 metrin verran, ja ulkoradan kartingautojen huippunopeus on jopa 80km/h. Aika haipakkaa.

MIKA Salo Circuit -radalla tuoksuu formulamaailma. 1200 metrin pituinen ulkorata nousee äänestyksissä joka vuosi maailman upeinten joukkoon. Joen vartta seuraileva rata on tarjonnut hienot puitteet useille EM- ja MM-kisoille ja sen uniikki profiili kallistuksineen ja ovaalikaarteineen haastaa kokeneenkin kuljettajan ajotaidot. Täällä ovatkin harjoitelleet monet kovan luokan F1-tähdet.

ULKORADALLA kuskin minimipituus on 160 cm, mutta Palace Areenan sisäradalla jo 130-senttiset pääsevät itse autonrattiin. Sitä pienemmät voivat kokea vauhdin hurmaa tandem-auton kyydissä, jossa aikuinen toimii kuskina. Tandem-autolla voi halutessaan myös antaa ajo-opetusta ottamalla apukuskin ratin ja polkimet käyttöön.

Tutki lisää: Ulkokarting | Sisäkarting

Melkoinen maistelu-urakka

HUVIPUISTOELÄMÄÄN kuuluu olennaisena osana myös herkuttelu, sillä nyt ollaan lomamoodissa. Myös vaativammat valtiovierailijat löytävät mieleisensä eväät, sillä alueella on yhteensä 20 ravintolaa ja kahvilaa, sekä lisäksi yhdeksän herkkukioskia. Kattavasta valikoimasta löytyy niin burgeria, meksikolaista kuin hienostuneempiakin vaihtoehtoja. Klassikkoherkkuihin lukeutuvat hattara, popcorni, metrilaku, jäätelö sekä jäähilejuoma Slush. Karkkikaupat ovat hervottoman kokoisia, ja kahviloiden leipomotuotteet leivottu paikan päällä. Herkuttelijan tehtäväksi jää enää oikean valinnan tekeminen.

Kesän aikana Powerparkissa kuluu hattaraa noin 1000 kiloa ja metrilakua yhteensä 15 000 metrin verran. Notta on nälkäistä kansaa.

Varo vesiestettä!

JOS pää on tässä kohtaa jo pyörällä, ei hätää – rauhallisempaa menoa ja mukavaa vaihtelua päivän aktiviteetteihin tarjoaa 18-väyläinen Adventure Golf -minigolfrata. Minigolf ei vaadi mitään erityistaitoja – paitsi hyvää huumorintajua! Rata vie pelaajat matkalle, jossa jokaiselta väylältä löytyy omat haasteensa. Väylistä peräti kuudella on vesieste, ja pelaajien tulee itse ylittää niistä yksi puista lauttaa käyttäen. Myös muita yllätyksiä on luvassa, joten jännitykseltä ei tässäkään kohteessa säästytä. Ja kun rata on selätetty, voi halutessaan jatkaa jälkipelien merkeissä viereiselle terassille.

Fore!

Huvin jälkeen uni

AURINKO laskee, mutta seikkailu jatkuu. Kaikkia Huvivaltion kohteita ei noin vain läpi käydä, joten yöksi jääminen on suositeltavaa. Ja sitä paitsi – miksi mennä vain päiväksi huvipuistoon, jos voi jäädä yöksi Huvivaltioon, ja jatkaa lomakohteen tutkimista vielä seuraavanakin päivänä?

Tutki lisää: Kaikki majoitusvaihtoehdot

MAJOITUSTA löytyy eri kokoisille seurueille ja budjeteille. Valita voi esimerkiksi tasokkaan hotellin, kätevän huoneiston, tunnelmallisen mökin ja leirintäalueen väliltä. Entä miltä kuulostaisi elämyksellinen villin lännen vankkureissa nukkuminen, tai yöksi puun latvaan rakennettuun majaan kapuaminen? Huvivaltion protokollan mukaisesti paikan päällä yöpyminen on jo elämys itsessään.

Ota nokoset tai lepää kunnolla. Huvivaltiossa on yhteensä 44 mökkiä, 20 hotellihuonetta, 20 huoneistoa, 118 matkailuautopaikkaa ja telttapaikkoja vaikka kuinka.

Kuuleeko Hollywood?

NYT kokeillaan toimintasankarin elämää. Powerparkista löytyy nimittäin Suomen ensimmäinen 5D-elokuvateatteri. 5D-elokuvakokemus on monia aisteja stimuloiva seikkailu, joka yhdistää perinteisen 3D-elokuvista tutun visuaalisen ulottuvuuden fyysisiin elementteihin. Kuvanlaatu on huippuluokkaa ja ääni tuntuu kuuluvan joka puolelta. Mutta tämä ei olekaan tavallinen elokuvakokemus – tässä teatterissa tunnetaan kaikilla aisteilla.

ENSIMMÄINEN tärähdys tai tuulenpuuska saa sydämen hakkaamaan. Jostain tulee vesisuihkautus, kun uudessa kohtauksessa ollaan rankkasateessa. Nyt tuoksuu savulta – hetkinen, mitä tapahtuu? 5D-elokuviin on lisätty muun muassa oikeaa savua, tuulta, vettä sekä valoefektejä, jotka on synkronoitu taitavasti elokuvien tapahtumiin. Teatterissa on 130 penkkiä, joista 48 liikkuu kuuteen eri suuntaan. Elokuvia katsellaan 3D-laseilla.

Tutki lisää: 5D-elokuvateatteri

Kauppakeskuksen kautta kotimatkalle

ROADHOUSE-kauppakeskus on kätevä paikka käydä syömässä juuri ennen kotimatkaa – tai hakemassa eväät mukaan. Lifestyle-myymälästä voi tehdä sisustus- ja vaatelöytöjä outlet-hintaan, ja kahvilasta voi napata aivan uunituoreen leivonnaisen kahvinsa kylkeen. Kaikki Huvivaltiossa tarjolla olevat leipomo- ja konditoriatuotteet valmistetaan Powerparkin omassa leipomossa. Entä maistuisiko vaikka paikan päällä valmistettu gelato?

Tutki lisää: RoadHouse

Olet perillä!

Mutta tästä seikkailu
vasta alkaa...

Selvitys: Huvipuistot vertailussa
Powerpark on edelleen Suomen paras!

Tervetuloa toteamaan asia itse!

Näin saavut Huvivaltioon

  • Powerpark sijaitsee kätevästi keskellä Suomea, joten sinne on helppo tulla mistä tahansa. Juna ja auto ovat suosituimmat matkustustavat.
  • Kaikki junalla Powerparkiin saapuvat saavat ilmaisen bussikuljetuksen puistoon Härmän juna-asemalta.
  • Junamatka Helsingistä Powerparkiin kestää 3h 21min, Oulusta 2h 37min ja Tampereelta 1h 38min.

Tutki lisää: Aukioloajat | Junalla Powerparkiin | Hinnasto | Tapahtumat | Testaa, millainen huvittelija olet!

Lue yllä oleva sisältö ja vastaa kyselyyn! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 50 euron arvoisia GoGift-lahjakortteja.

Tutkimuksen toteuttaa Digitalist Group Oyj Sanoma Media Finland Oy:n toimeksiannosta.