Tunna: Reissasimme korona-aikana Rikun kanssa ympäri Suomea. Aiemmin ajattelimme, ettei reissariohjelman teko Suomessa ole mahdollista, että pitäisi olla aina jossain Papua Uusi-Guineassa, että seikkailuista saisi kiinnostavaa. Yllätys on ollut suuri. Meillä on mahtava maa täynnä mitä uskomattomampia paikkoja, tapahtumia ja ihmisiä!

Tunna: Iilimadot, rotat, aivot ja myrkkysienet on kokeiltu. Extremein syötävä ikinä löytyy kuitenkin pohjolasta. Moni on surströmmingiä, ruotsalaista hapansilakkaa, saattanut syödä sivistyneesti rieskan päällä tai perunoiden ja sipulin kanssa. Mutta suoraan purkista vedettynä se vaan on pahaa, pahempaa kuin mikään muu, ja siksi Madventuresin kivi-paperi-sakset -haasteen ehdoton yökötysykkönen. Mätä kala on niin järisyttävän hirveää, etten perinteistä huolimatta ymmärrä miten kukaan sitä voi oikeasti syödä! Jo haju varoittaa, ettei kymmentä metriä lähemmäksi kannata mennä! Jos sitä lientä vähänkään roiskuu iholle tai vaatteille, ei haju lähde ikinä! Ja se maku. Se palaa suuhun yhä uudestaan ja uudestaan…

Tunna: Reissaamisessa tärkeintä minulle on läsnäolon määrän eksponentiaalinen kasvu. Matkoilla elän siinä hetkessä, en tulevaisuudessa enkä menneisyydessä. Kaikille aisteille on niin paljon käsiteltävää, etten ehdi murehtia. Olen taipuvainen huolestumaan ja huolehtimaan. Reissaaminen pitää minut kiinni siinä hetkessä.

Portugali on paikka, johon palaan aina uudestaan. Se on ison Espanjan vieressä oleva pienempi mesta. Ystävällisempi, nöyrempi ja hymyilevämpi. Ihmisissä on jotain samaa kuin kotoisessa Ruotsi-Suomi-asetelmassa.

Tunna: Olen taipuvainen ylihuolehtimiseen ja etukäteishuolestumiseen, mutta reissuille en halua huolta mukaan. Se on vääränlaista jännitystä, siksi on vakuutukset, taustaturva. Toinen asia, mikä kannattaa jättää kotiin, on ennakkoluulot. Lopulta ne pelottavimmat ja vaarallisimmat asiat on kaikki ihan siellä arjessa läsnä. Jos vähänkin on järkeä päässä, ei maailmalla tarvi pelätä. Suomalainen nakkikioski kello neljä yöllä on varmaan se vaarallisin paikka arvaamattoman väkivallanuhan takia.

Tunna: Aikoinani matkustin tosi paljon Euroopassa. 16-vuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa Interrailille. Siellä syttyi rakkaus matkustamiseen ja reilasin koko lukion ajan kaikki kesät. Nyt kun ei enää viitsisi lentää samalla tavalla kuin ennen, kun tietää mitä se aiheuttaa, olisi mahtavaa lähteä lasten kanssa reilille uudestaan. Upea, luontoystävällinen reissaamisenmuoto! Lasten kanssa reissatessa sua kohdellaan vähän VIP-ihmisenä. Omat portit lentokentällä, jonon ohi ensimmäisenä joka paikkaan. Suosittelen uskaltamaan myös lasten kanssa maailmalle.

Tunna: Me ollaan kyllä hyviä mainosmiehiä vakuutusasioissa! Se on joskus yllättänyt, että erilaisten tahojen tarjoamissa matkavakuutuksissa saattaa olla korkeusrajoitus. Muistan, että tätä on jouduttu miettimään, kun jotkut pääkaupungit, vaikkapa Tiibetin Lhasa ja Bolivian La Paz, sijaitsevat yli 3 000 metrin korkeudessa. Samoin Alpit tai ihan vaikka Kanarialla suomalaisillekin tuttu turistinähtävyys Teide. Ja osa extreme-lajeista vaatii erikseen vakuutukset. Me ollaan aina otettu kaikki ja kustomoitu sitten reissun mukaan. Se on pieni hinta turvallisuuden tunteesta.

Tunna: Ikinä en ole sairastunut mistään syömisistä tai juomisista, mutta Malawi-järvessä uimisesta kehooni pesiytyi bilhartsialoinen. Kannoin salamatkustajaa kehossani kaikkiaan 13 vuotta. Loinen ei tapa, mutta se vammauttaa. Kaikki on kondiksessa, mutta mahdollisuus keskushermosto- ja sisäelintuhoihin olisi ollut. Loinen löytyi erikoistesteissä, jotka teetän silloin tällöin. Loisen kanta oli sellainen, että sitä eli vain alueella, jossa olin matkustanut vuosia aiemmin.

Tunna: Maissa, joissa hygieniataso on huono, kannattaa skipata mehut ja salaatit. Kun pesco-lakto-ovo-vegetaristina olen puolivuotta reissussa, raakojen kasvisten raikkautta tulee kyllä ikävä. Kolmen K-kirjaimen säännöllä olen selvinnyt sairastumatta tähän saakka: Kun ruoka on käristetty, keitetty tai kuorittu, sen voi syödä. Jätä välistä myös hotellien länsimaisille turisteille tehty valikoima katkarapucocktaileineen, ne seisovat lämpimässä, niistä tulee helposti kipeäksi. Pitäydy paikallisissa, syö sitä mitä paikallisetkin syö. Käy paikoissa, joissa ruokaa menee koko ajan. Katusafka. Iso sydän.

Tunna: Papuassa, Indonesiassa, on itselle sattunut pahin sairastuminen. Olimme lentäneet pienellä Cessnalla viidakkoon, josta ei joka päivä päässyt pois. Viidakon keskelle niitetylle kentälle piti kutsua noutaja pääkaupunki Wamenasta. Jos sää oli huono, kukaan ei tullut. Vaeltajamato pääsi varpaideni kautta jalkani sisään, näkyi punaisena, kiemurtelevana viivana jalkapohjassa. Varpaat menivät söhröksi ja kuume alkoi nousta. Onneksi lähetyssaarnaaja-Dave pelasti meidät pienkoneellaan. Vasta kotona Helsingissä tuli kunnon horkka. Söin kolme kuukautta lääkkeitä, jotta mato saatiin pois.

Tunna: Jos viisi suosikkiruokamaata pitäisi nimetä, olisi ykkösenä Japani. Se on raikkaudessaan ja yksinkertaisuudessaan niin kaunista ja upeaa, ja sitä syötyään fiilis on hyvä! Ravittu ja kevyt.

Kakkos- ja kolmospaikka menisi Peruun. Perun kansallisruoka ceviche ja sitten koko Nikkei-keittiö, johon alueelle asettunut japanilaisväestö on tuonut vaikutteensa, on mahtava. Barcelonassa, Espanjassa, on muuten Packta-niminen ravintola, joka tarjoaa Nikkei-keittiöön perustuvia elämyksiä.

Ne kaksi muuta olisivat sitten Vietnam ja Intia. Intialaisista en ole Punjab-keittiön suuri fani. Tykkään enemmän niistä sadasta muusta kulttuuriin kuuluvasta keittiöstä, eniten Etelä-Intian freesimmästä ruoasta, jota täällä ei niin hyvin tunneta.

Tunna: Matkoilla on kyllä joskus pelottanutkin. Eniten ehkä Jemenissä, jossa tapahtuu kidnappauksia. Olimme siellä kansainvälistä Madventures-kautta tehdessämme ja televisiokanava vaati, että meillä piti olla kidnappausvakuutukset. Toki uhkarohkeina säästimme niin, että lunnassummat olivat aika pienet, vain 10 000 euron suuruiset. Sen arvoisia me mielestämme silloin olimme! Ikinä emme ole tulleet ryöstetyksi, pommitetuiksi tai pahoinpidellyiksi emmekä lopulta napatuiksikaan.

Tunna: Amerikan reissulla ostettiin Rikun kanssa klassinen Oldsmobile, Delta 88, isoimpia avoautoja, mitä on koskaan tehty. Se ajettiin San Josesta New Yorkiin, matka mantereen läpi kesti puolitoista kuukautta. Ensimmäisellä etapilla, kun matkaa Los Angelesiin oli 200 kilometriä, auton takalasi hajosi. Peräkontti oli liian täynnä tavaraa, kun laitettiin katto alas. Koko matka ajettiin sitten ilman takaikkunaa, teipattiin joku pressunpala sen paikalle. Mitään tavaraa autoon ei voinut vartioimatta jättää eikä se ollut mitenkään safe.

Liikenne kaikkine sattumuksineen on reissuilla varmaan se kaikkein vaarallisin asia. Sitä on mahdotonta kontrolloida, on aikalailla muiden armoilla. Amerikassa ei onneksi ollut lehmiä kadut ja tiet täynnä niin kuin Intiassa. Intiassa lehmäkolari on yhtä vakava kuin kolari ihmisen kanssa.

Tunna: Paikka, joka tunnetaan leppoisuudestaan ja rennosta meiningistään, on yllättävällä tavalla ollut yksi pelottavimmista. Jamaikalla on tosi paljon varkauksia, väkivaltaa ja aseita ihan katukuvassa. Suuri osa alueen väestöstä on orjien jälkeläisiä, he tiedostavat perintönsä eivätkä sulata millään tavalla riistoa. Siellä kun otti kameran esiin eurooppalaisena ja alkoi kuvaamaan… Niin. Jokaisen pitäisi kokea se tunne, kun et ole tervetullut. Sen jälkeen ymmärtää rasismin ja sen vaikutukset paljon paremmin.

Perun pääkaupungissa Limassa taas, jossa meitä oli etukäteen varoitettu epärehellisyydestä, unohdimme pitkän Amazon-matkan jälkeen ruoankiilto silmissämme repun taksiin. Repussa oli kamera ja kaikki viidakossa kuvattu materiaali, joka oli tarkoitus saman tien lähettää Suomeen leikattavaksi! Lamaantuneina menimme kuitenkin ulos katsomaan, näkyisikö ketään. Ei näkynyt. Yhtäkkiä luoksemme tuli kuitenkin peruuttaen auto, se sama taksi, ja kuski kysyi hymyillen jäikö meillä tällainen laukku. Onnellisina tippasimme kuljettajan varmaan vuoden palkalla! Ennakkoluulojen ei saisi antaa vaikuttaa.

Tunna: Jos johonkin maailmassa haluaisin uudestaan, se olisi Tonga. Kun mieleni on synkkä, marssin pakofantasiassani ostamaan liput Tongalle, myyn kaiken ja muutan sinne. Tonga on Peppi-kirjojen Etelämeri, autioita saaria paratiisillisissa maisemissa. Valtakunta, jota hallitsi pitkään maailman painavin monarkki. Oseania muutenkin on sellainen, että jos siellä haluaa enemmän kierrellä, ainakin itse opettelisin jonkun taidon, jolla pääsisin erilaisten botskien kyytiin. Milloin haetaan kokkia, milloin muusikkoja jonkun purjeveneeseen. Reissaisin purjehduspummina, liftarina, maksaisin matkani työllä. Siellä on tajuttomia saarivaltakuntia, mieletön määrä kaikkea vähemmän tunnettua ja mahtavaa keskellä turkoosia merta!